Kotihoidon tuki pois – mutta kuka saa vielä valita?

Kotihoidon tuen poistamisesta puhutaan taas. Ymmärrän kyllä perusteluja sille, miksi tukea halutaan poistaa. Silti ajatus tuntuu liian suoraviivaiselta ratkaisulta asiaan, joka näkyy jokaisessa perheessä eri tavalla.

En itse kannata kotihoidon tuen poistamista. Mutta en myöskään ajattele, että kotihoito olisi aina paras vaihtoehto tai että nykyistä järjestelmää ei saisi muuttaa.

Keskustelun taustalla on valtiovarainministeriön 7. lokakuuta julkaisema virkapuheenvuoro (1). Siinä tuen poistamista ehdotetaan yhdeksi keinoksi lisätä työllisyyttä. Mistään päätetystä muutoksesta ei siis vielä ole kyse. Ministeriön alustavan arvion mukaan tuen poistaminen tai huomattava lyhentäminen voisi lisätä työllisten määrää noin 10 000.

Se on iso luku. Jäin kuitenkin miettimään, mitä sen taakse mahtuu. Millaisessa tilanteessa nämä perheet ovat? Olisiko töihin palaaminen toivottu muutos vai ratkaisu, johon päädytään, koska kotiin jäämiseen ei enää ole varaa?

Ymmärrän myös poistamisen perusteluja

Vanhemman oma toimeentulo ei ole mikään pieni asia. Pitkä aika pois työelämästä voi näkyä palkassa ja myöhemmissä työmahdollisuuksissa. Jos kotiin jää useimmiten äiti, myös nämä seuraukset jäävät useimmiten hänen kannettavakseen.

Suomalaisessa tutkimuksessa (2) suurempi kotihoidon tuki vähensi äitien työllisyyttä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Samassa tutkimuksessa havaittiin kielteisiä vaikutuksia myös lasten varhaisiin kehitystesteihin. Tämä on tuen säilyttämistä kannattavalle vähän hankala havainto. En silti halua ohittaa tätä löydöstä vain siksi, ettei se sovi omaan mielipiteeseeni.

Tutkimus ei kuitenkaan kerro, että jokainen kotona hoidettu lapsi voisi huonommin tai että tietyn lapsen pitäisi aloittaa päiväkodissa tietyn ikäisenä. Se kertoo siitä, millaisia vaikutuksia tukijärjestelmän muutoksilla on ollut keskimäärin. Se on eri kysymys kuin se, mikä sopii juuri meidän perheellemme.

Laadukas varhaiskasvatus?

Myös laadukkaan varhaiskasvatuksen hyödyt ansaitsevat tulla kuulluiksi. Päiväkodissa lapsi voi saada hyviä leikkikavereita, lisää yhteistä tekemistä ja aikuisia, jotka osaavat auttaa häntä osallistumaan. Vanhemmalle työelämään palaaminen voi olla taloudellisesti ja oman jaksamisen kannalta hyvä asia.

Ammattinin vuoksi mietin tätä keskustelua myös lapsen kielenkehityksen kannalta. Pelkkä hoitopaikka ei vielä kerro kovin paljon siitä, millaisia mahdollisuuksia lapsella on jutella, leikkiä ja tulla kuulluksi päivän aikana.

Kotona yhteistä aikaa voi löytyä vaikka pukemisen lomassa tai kirjaa katsellessa. Päiväkodissa sitä voi syntyä ruokapöydässä, leikissä tai aikuisen sylissä. Lapsi tarvitsee aikuisen, joka huomaa hänen yrityksensä kommunikoida ja lähtee mukaan, vaikka sanoja olisi vielä vähän.

Myös tutkimuksissa vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen tukemisesta on ollut hyötyä lasten kielenkehitykselle. En vedä tästä johtopäätöstä, että lapsen pitäisi olla kotona. Minusta se on pikemminkin hyvä syy kiinnittää huomiota vuorovaikutukseen kummassakin hoitomuodossa.

Siksi toivoisin, että päiväkodin aloittamisen lisäksi puhuttaisiin enemmän päiväkodin arjesta. Onko aikuisilla aikaa tutustua lapseen? Pysyvätkö tutut työntekijät ryhmässä? Miten ryhmäkoko vaikuttaa siihen, että myös hiljaisemman lapsen viestit huomataan?

Pidän laadukasta varhaiskasvatusta ERITTÄIN arvokkaana. Samalla sana ”laadukas” jää keskustelussa helposti oletukseksi. Jos varhaiskasvatuksen hyödyillä perustellaan kotihoidon tuen poistamista, pitäisi puhua myös siitä, miten nämä hyödyt toteutuvat lapsen omassa ryhmässä.

Ammattilaisen osaaminen ei yksin riitä, jos aikaa ja käsiä on liian vähän. Lapseen tutustuminen, hänen viestiensä ymmärtäminen ja leikkiin mukaan auttaminen vaativat aikaa. Ryhmäkoolla, henkilöstön riittävyydellä ja tuttujen aikuisten pysyvyydellä on siksi väliä. Sitten tullaankin keskusteluun resursseista joka on taas aivan oma juttunsa..

Karvin (3) yhteenvedon mukaan varhaiskasvatuksen laatua vaikeuttavat kiire, liian vähäiset resurssit ja pätevien työntekijöiden puute. Kun henkilöstöä ei ole riittävästi, myös lasten tarvitseman tuen järjestäminen ja kiusaamisen ehkäiseminen vaikeutuvat. Työntekijöiden osaamisesta ja jaksamisesta pitäisi siksi huolehtia nykyistä paremmin.

Erityisesti alle kolmivuotiaiden varhaiskasvatuksessa on havaittu puutteita. Leikki, taiteellinen tekeminen, lasten kanssa keskusteleminen ja tutkimiseen kannustaminen eivät toteudu kaikkialla tavoitteiden mukaisesti. Pienimpien lasten arjesta tarvitaan lisää tietoa. Lisäksi Karvi korostaa toiminnan säännöllistä arviointia ja varoittaa, että jatkuvat lakimuutokset kuormittavat päiväkoteja ja vaikeuttavat pitkäjänteistä kehittämistä. Päätöksiä tehtäessä pitäisi tarkastella rahan lisäksi sitä, miten muutokset vaikuttavat lapsiin ja perheisiin.

Samaa rehellisyyttä tarvitaan kotihoidosta puhuttaessa. Kotona voi olla rauhallista ja mukavaa, mutta arki voi myös kuormittaa. Vanhempi voi kaivata töihin, muiden aikuisten seuraan tai yksinkertaisesti hetkeä, jolloin vastuu ei ole kokonaan hänellä. Siinä ei ole mitään väärää.

Siksi minusta on liian vähän kysyä vain, hoidetaanko lasta kotona vai päiväkodissa. Haluaisin tietää myös, miten lapsi ja häntä hoitavat aikuiset siinä arjessa voivat.

Milloin kotihoito ja millon varhaiskasvatus?

Kotihoidossa näen hyvänä sen, että arkea voi sovittaa joustavasti lapsen tarpeisiin. Väsyneenä voi ottaa rauhallisemmin, leikkiä voi jatkaa ilman kiirettä ja uusiin tilanteisiin voi tutustua yhdessä tutun aikuisen kanssa. Joillekin lapsille tällainen arki sopii hyvin.

Kotona voi myös olla paljon tilaisuuksia jutella ja tehdä asioita kahdestaan. Kauppareissulla nimetään hedelmiä, pukiessa ihmetellään kadonnutta sukkaa ja samaa kirjaa luetaan taas uudestaan. Näissä tavallisissa tilanteissa lapsi saa mahdollisuuksia osallistua ja kertoa omalla tavallaan.

Vanhemmalle kotihoito voi antaa toivottua aikaa lapsen kanssa ennen töihin palaamista. Minusta tämänkin toiveen pitäisi saada painaa perheen päätöksessä. Kotihoidon hyvät puolet eivät silti toteudu automaattisesti vaan vaati myös sitoutumista aikuselta.

Kotihoidon puolustaminen ei minulle tarkoita sitä, että muiden lasten seura olisi yhdentekevää.

Vauvan ja lähes kolmivuotiaan tarpeet ovat kuitenkin aika erilaiset. Vauvan vuorovaikutuksessa läheinen aikuinen on keskeinen. Lapsen kasvaessa muiden lasten seuraaminen, matkiminen ja yhdessä tekeminen saavat vähitellen enemmän tilaa.

Leikki voi aluksi olla sitä, että kaksi lasta touhuaa vierekkäin ja vilkaisee välillä toisen tekemistä. Vuoron odottaminen tai lelun lainaaminen ei vielä suju ilman apua. Pelkkä muiden lasten lähellä oleminen ei siis hoida kaikkea. Aikuista tarvitaan edelleen.

Näitä kohtaamisia voi saada päiväkodin lisäksi kerhossa, leikkipuistossa tai tuttujen perheiden kanssa. Kotona hoidettavan lapsen arkeen niitä kannattaa järjestää. Kaikilla ei kuitenkaan ole lähellä kerhoa tai muita lapsiperheitä, joten myös avoimia palveluja tarvitaan. Kotihoidon valitseminen tuo vanhemmalle myös vastuun järjestää lapselle mahdollisuuksia tavata muita lapsia.

En haluaisi, että pienistä lapsista puhutaan yhtenä ryhmänä, jolle voidaan määritellä yksi oikea hoitopaikka. Lapsen ikä, temperamentti, kehitysvaihe ja perheen tilanne vaikuttavat siihen, millainen arki toimii.

Minua häiritsee muutenkin se, miten helposti ihmisistä puhutaan yhtenä ryhmänä, jolle sopisi sama ratkaisu. Se tuntuu vähän hassulta, kun elämäntilanteita on niin monenlaisia. Sama näkyy tässä keskustelussa: puhumme ”pienistä lapsista”, vaikka jo vauvan ja lähes kolmivuotiaan arki on aika erilaista.

Siksi haluan säilyttää kotihoidon tuen. Jos tuki poistuu, kotiin jääminen voi joissakin perheissä muuttua vaihtoehdoksi, johon ei yksinkertaisesti ole varaa. Silloin töihinpaluun ajankohtaa ei enää päätetä sen perusteella, mikä tuntuu perheelle sopivalta.

Nykyistä järjestelmää saa silti kehittää. Isien mahdollisuuksia olla kotona ja vanhempien paluuta työelämään pitää parantaa.

Vanhemmuudessa joutuu muutenkin perustelemaan yllättävän paljon omia ratkaisujaan. Toivoisin, ettei lapsen hoitomuodosta tulisi vielä yhtä mittaria sille, kuka tekee vanhemmuuden oikein.

Miten voisimme tukea perheitä niin, että sekä kotiin jääminen että töihin palaaminen olisivat oikeasti mahdollisia valintoja?

1. https://vm.fi/virkapuheenvuoro-2026?

2. https://research.aalto.fi/en/publications/paying-moms-to-stay-home-short-and-long-run-effects-on-parents-an-2/?

3. https://www.karvi.fi/fi/julkaisut/yhteenveto-kansallisen-koulutuksen-arviointikeskuksen-arviointituloksista-koulutusjarjestelman-kehittamistarpeet-muuttuvassa-toimintaymparistossa/arviointitulokset-koulutusasteittain/varhaiskasvatus?